Sukutarina, vuodelta 1733, kertoo suvun polveutuvan Lutherin tunnetusta ystävästä
teologista ja reformaatista Johannes
Mathesiuksesta, joka syntyi 24.6.1504 Rochlitzissa ja kuoli Böömissä Joachimsthalin
kirkkoherrana vuonna 1565. Tämän kaksi poikaa olisi muuttanut kauppiaiksi Tukholmaan,
josta toinen olisi kulkeutunut Pohjanmaalle. Suvun ensimmäinen varmasti tunnettu
jäsen on Georgius Mathiae Mathesius.1
TAULU
1
Georgius Mathiae Mathesius, mainitaan Turun porvarina 1600-luvun
tienoilla. Halikon kirkkoherra?1
Poika:
- Matias Mathesius,
k. 1622. Rovasti, taulu 2.
TAULU
2
Matias Mathesius, Turun koulun kollegana
1593 Upsalan päätöksen allekirjoittajana. Rauman kappalainen ja pedagogian koulumestari
1594-1604. Saloisten kirkkoherra ainakin 23.6.1604. "Mathias Giorgii Pastor
i Salu" osallistui 1605 Linköpingin valtiopäiville, jolloin allekirjoitti
yhdessä 21 Suomen papin kanssa luopumuskirjeen Sigismundille. Rovasti. K. noin
1622. - Puoliso Raumalta kotoisin oleva Margaretha, joka oli ollut Kalajoen
rovasti Ljungo Thomassaonin palveluksessa ja sittemmin avioitunut Saloisten nimismiehen
Hans Hanssonin kanssa. Hansin kuoltua muuttanut Raumalle, jossa avioitunut Mathias
Mathesiukselle ja tullut hänen kanssaan takaisin Pohjanmaalle.1
Lapsia:
- Anna. - Puoliso isän apulainen Johannes Tomae Londinus eli Tonttinen,
Saloisten kirkkoherra, omisti kolme omaa tilaa Saloisissa eli Niemelän, Lukkarilan
ja Kuljun.4 "Rakensi aluksia ja monet kerrat kesässä kuljetti
tavaroita kaupaksi Tukholmaan". K. 1668.1
- Catharina.
- Puoliso Limingan rovasti Lars Lithovius, k. Limingassa 1665, katso
Lithovius-suku, taulu 3.1
- Johan Mathesius, Pyhäjoen
kirkkoherra. K. 9.3.1663, taulu 3.
- Josef Mathesius.
Kalajoen kappalainen 1630-1648.1 Sai kappalaisena ollessaan haltuunsa
Eteläkylän Heusalan. Oli koko pitäjän luotettu johtaja , käydessään 1630-luvulla
kovaa kistaa vapaaherransa kanssa. Hankki 1636 luvan matkustaa ympäri maata malminetsinnässä
Pyhäjoen kirkkoherran kanssa. Myi Tukholmassa 1648 isohkon aluksen.3
Kalajoen kirkkoherra 1648-1685. Rovasti. "Oli merkillinen ja yhteiskunnassa
varsin voipa mies". Valtiopäivillä 1655 säätynsä edustajana ja papiston puhemiehenä
Tornion maakuntakokouksessa 1657. Hankki pojilleen Uudenkaarlepyyn koulun ylläpitämiseksi
määrätyt teinirahat Kalajoen pitäjästä. Omisti 1688 kölistä 11 syltä (22 metriä)
pitkän aluksen. K. 1685. - Puoliso Susanna Arctophilacius, elossa vielä 1689.
Vanhemmat: Kalajoen kirkkoherra Petrus Arctophilacius ja Magdalena Östenintytär
Sursill, katso Sursill suku.1
- Anders Mathesius, Saloisten
kappalainen 1628. - Puoliso veljensä Johanin käly Brita Lithovius. Vanhemmat Limangan
rovasti Josef Lithovius ja Anna Laurintytär, katso
Lithovius suku, taulu 3.1
- Elisabet Mathesius, k. 1690-luvulla.
- Puoliso Martti Honka Saloisten ja Siikajoen ensimmäinen pitäjänkirjuri. Asui
Salon kylän Hongan talossa.1
- ? N.N. Mathiaksentytär. - Puoliso
N.N. Orava talonpoika Saloisissa.
TAULU 3
Johan Mathiaksenoika Mathesius, s. Saloisissa
1607. (Saloisten 6. kappalainen asuen Laurikkalan talossa.) Pyhäjoen kirkkoherra
1642-1660. K. 9.3.1663. - Puoliso Anna Lithovius, oli 2-3.3.1683 tilusriidoissa
Pyhäjoen kirkkoherran, maisteri Johan Carlanderin (kuoli 1680) lesken Margaretha
Josefintytär Mathesiuksen kanssa. Omisti Luodon tilan Pyhäjoella. Vanhemmat Limingan
rovasti Josef Lithovius ja Anna Laurintytär, katso
Lithovius-suku, taulu 3.1
Lapsia:
- Catharina Mathesius,
s. noin 1628. Kuollut Pyhäjoella 22.9.1706 "78 vuotiaana". - Puoliso
Pyhäjoen kappalainen Haapajärvellä (myöhemmällä Haapavedellä) Henrik Hourenius.
Ylioppilas Turussa (pohj.) 1656. K. varmaakin Pyhäjoella 1675. Vanhemmat Pyhäjoen
kappalainen Josef Hourenius, alkuaan Houru, ja Margaretha Ahlholm.2
- Henrik Mathesius, s. noin 1630. Ylioppilas Upsalassa 1649, Turussa
(pohj.) 1650. Pyhäjoen papiston apulainen Oulaisissa 1653, sittemmin kappalaisena
Pyhäjoella. K. 1660-luvulla. - Puoliso Margaretha Nicarlus, s. 22.2.1635 (kuoliniän
mukaan 1644). Vanhemmat Pohjois-Suomen alilaamanni 1653 Jacob Nicarlus ja Elisabet
Rothebnius eli Rooth. - Margarethan 2. puoliso ennen 13.2.1673 Raahen pormestari
Henrik Corte, s. Oulussa 1647, k. Raahessa 2.8.1706. Vanhemmat Raahen pormestari
Henrik Corte ja Christina Forbus. - Henrik Corte nuorempi oli vielä aviossa ensin
Margaretha Schepperin, sitten Beata Tawastin kanssa. - Margaretha Nicarlus k.
22.12.169 Raahessa.1,2
- Mathias Mathesius. Ylioppilas Turussa
(pohj.) 1654.Pyhäjoen kappalainen. K. varmaakin Pyhäjoella 1671. - Puolison nimi
tuntematon.2
- Anna Mathesius, k. ilmeisesti Paltamossa 1668,
taulu 4.
- Margaretha Mathesius, k. ilmeisesti
Kalajoella keväällä 1709. - Puoliso Jacob Tysk, sitten Teudschovius, s. 1626.
Ylioppilas Upsalassa 1641, Turussa (pohj.) 1643. Oulun koulurehtori. Vihittiin
papiksi 1645. Kalajoen kappalainen 1648. K. 1675. Vanhemmat Oulun pormestari Jacob
Andersinpoika Tysk ja Catharina. - Jacob Teudschoviuksen1 1. puoliso
Margaratha Groot. Vanhemmat oululainen kauppias ja raatimies Anders Groot ja Margaretha
Andersintytär.2
- Brita Mathesius. - Puoliso Isak Falander.
Ylioppilas Turussa (pohj.) 1650. Filosofian maisteri 1672. Kokkolan kirkkoherra
1673. Rovasti 1692. Kuollut ilmeisesti Kaarlelassa 13.5.1693. Vanhemmat Kokkolan
kirkkoherra Erik Falander ja Magdalena Hermainen.2
- Beata Mathesius,
syntynyt varmaankin Pyhäjoella noin 1650. Sai kenraaliluuttnantti N. Bielkelta
verovapauden omistamaansa Putaan taloon Pyhäjoella, jonka vapauden kuningas vahvisti
1689 hänen elinajakseen. Lahjoitti kirkolle 1685 2 pientä tyynyä punaisesta silkkitahdista
alttarilla pidettäväksi. 1686 mainitaan sokeana. K. 11.5.1691 Pyhäjoella. - Naimaton.1
- Susanna Mathesius. - Puoliso Henrik Ahlholm. Ylioppilas Upsalassa 1669,
Turussa (pohj.) 1671. Siikajoen kirkkoherra 1694. K. luultavasti Siikajoella 1695.
Vanhemmat Pyhäjoen kirkkoherra Claus Ahlholm ja Anna Mikontytär. - Henrikin 2.
puoliso Laihian kappalaisen Johan Lönnin leski Maria Elisabet Lietzen, syntynyt
1662, k. Isossakyrössä 30.11.1751. Vanhemmat Turun hovioikeuden asessori Nicolaus
Lietzen ja Margaretha Ekenbom. - Maria Elisabet Lietzen oli 3. aviossaan Isonkyrön
kirkkoherran Israel Alftanuksen kanssa.2
- Johan Mathesius,
eli Pyhäjoella 1660.2
TAULU 4
Anna Johanintytär Mathesius, k. varmaankin Paltamossa
1668. - Puoliso 1652 Paltamon kirkkoherra Johan Cajanus, s. Paltamossa
19.12.1629. Vanhemmat Anders Erikinpoika ja Agneta Laatikatar. Katso
Cajanus suku, taulu 5.
Lähteet:
- Bergholm
Axel, Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja 2, Jyväskylä 1984, näköispainos 1984.
- Kojonen Eero (toim.), Sursillin suku, Tapiola 1971.
- Virrankoski Pentti,
Pohjois-Pohjanman ja Lapin historia III, Oulu 1973.
- Stenbäck Thomas, Historiallisia
kuvauksia Raahesta ja Saloisista, Oulu 1970.
Copyright
© Jari ja Juha Sinivaara 2001