Suku on lähtöisin Nousiaisista ja on ottanut
nimekseen latinankielisen käännöksen kantaisänsä liikanimestä Lauck = Laukka eli
valkosipuli, joka puolestaan on latinaksi allium.1 Nimi myös saattaa
viitata Perniön Laukan kylään tai Liedon (Auran) Laukkaniityn kylään.2
TAULU 1
Henrik Georgii Lauck, (mahdollisesti
Nousiaisten kirkkoherran 1611-1630 Gregorius Henricin, k. 1630, poika) Nousiaisten
kappalainen 1631-1649, otti viljeltäväkseen Koljolan kylän Mäkilän autiotilan
1633-1647 ja 1640 Mikkolan tilan Kärmelän kylässä. Tuli tuomiokapitulin määräyksestä
väliaikaisesti pidätetyksi virastaan, koska oli juovuspäissään ensin pahoinpidellyt
ja solvannut Lemun kirkkoherraa Jaakko Tapaninpoikaa ja sitten käyttäytynyt sopimattomasti
Nousiaisten kirkkoherraa Matias Pentinpoika Röykästä kohtaan tämän yrittäessä
pitää hänelle sen johdosta puhuttelua. Kirkkoherrana Nousiaisissa 1649-1663. K.
siellä 1663. Puoliso (vihitty 16391642 välillä) Karin Bertelintytär, kuollut
noin 1679, joka jäi miehensä kuoleman jälkeen neljän pienen lapsensa kanssa suuriin
velkoihin ja kurjuuteen.1,2
Lapsia:
- Johannes Allenius, Ylioppilas Turussa (boreal.) 1653, Nousiaisten
kirkkoherranapulainen 1660-1663, Stipendianomus 12.4.1654. Respondentti 1658
(Marklin), pr. Anders Thuronius. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1658 – sl.
1658. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1659 – kl. 1660. Ylimmän luokan
stipendiaatti sl. 1660 – kl. 1663. Respondentti 4.5.1661 pro gradu, pr. Anders
Thuronius, filosofian maisteri 11.6.1661 3. Ilmoitti isänsä puolesta
29.10.1660 Turun tuomiokapitulille, että pappilan rakennukset olivat rappiolla,
mutta siitä huolimatta talolliset viivyttelivät ennen muuta katottoman tallin
korjausta. Herra Johannes sai tuomiokapitulilta seurakunnalle, erityisesti
sen kuudennusmiehille, osoitetun kirjeen. Hoiti Nousiaisten pastoraalia isänsä
kuoleman jälkeen, kirkkoherra siellä 1665-1669. Viljeli Killaisten kylän Pajalaa
vuosina 1667-1669, tila oli ollut aikaisemmin autiona kruununtilana.Synodaaliväitöksen
preeses pappeinkokouksessa Turussa 1665 3. K. 1669 Nousiaisissa
lapsettomana. Puoliso Anna Johanintytär, k. 1667, jonka 2. puoliso 8.10.1670
Närpiön kirkkoherra Elias Holmius, tämän 2. aviossaan, 2. Kristina Ringius.1,2
- Brita Henrikintytär, s. 30.1.1646, viljeli Kilaisten Pajalaa 1669-1678,
kuoli naimattomana Nousiaisissa 1714 tai 1715.2
- Gustaf Allenius, kirkkoherra, k. 1693, taulu 2.
- Maria Henrikintytär, eli leskenä vielä 1726. Puoliso torvensoittaja
Ernest Stekelborg Urjalan Mennoisten rusthollista.1
- Catharina Henrikintytär, k. 1730-luvulla. - Puoliso Nousiaisten
kappalainen 1688-1702 Petrus Albert Spensenius. Ylioppilas 1676 ja Nousiaisten
pitäjänapulainen 1679, viljeli Killaisten Lullia 1686-1702, kuoli Nousiaisissa
1702, jonka jälkeen hänen leskensä piti Lullia 1702-1705. Isä Nousiaisten
kappalainen 1649-1670 Albert Spensenius.2
TAULU
2
Gustaf Allenius, mainitaan ylioppilaana
konsistorin pöytäkirjassa 24.4.1667. Stipendianomus 24.4.1667. Alimman luokan
stipendiaatti 1667 – 1668. Keskimmäisen luokan stipendiaatti 1669 – 1669. Ylimmän
luokan stipendiaatti 1670 – 1672, Nousiaisten sijaiskirkkoherra 1669-1670, kappalainen
1670-1688 ja kirkkoherra 1688-1693. Viljeli Killaisten Pajalaa 1678-1689 ja
Sukkistenkartanoa 1690-1693. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1693. Kuoli
Nousiaisissa 1694.4 - Puoliso Luonnonmaan Isostakylästä 7.1.1673
Maria Larsintytär Jägerhorn, 2. aviossaan, s. 10.7.1636 (oman ilmoituksensa
mukaan), elossa 1709. Viljeli Killaisten Pajalaa ja Sukkisten kartanoa 1693-1697.
Vanhemmat kornetti Lars Hansinpoika Jägerhorn af Storby ja Hebla Sternkors,
katso Rälssisuvut Maria Jägerhornin
esivanhemmat Jägerhornsuku, taulu 6.1
Lapsia: (syntyneet Nousiaisissa)
- Jacob Allenius, Turun katedraalikoulussa 1677.
- Johannes Allenius, s. 7.10.1673, sijaiskirkkoherra, taulu
3.
- Catharina Allenius. Puoliso Vanajan kappalainen Axel Pacchalanius,
k. 1721. (hänen 1. aviossaan).
- Gustaf Allenius, s. 20.5.1679. Turun katedraalikoulun oppilas 21.10.1692
(in cl. syntact., Gustavus Gustavi Allenius Nousensis). Ylioppilas Turussa
kl. 1700 Boreaalisen osakunnan jäsen 14.6.1700 Gustavus Allenius. Sacellanus
in Letala. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1708. — Apulaispappi
Nousiaisissa 1708, vt. kappalainen siellä isonvihan aikana 1716–21. Hinnerjoen
kappalainen 1724 5. K. Hinnerjoella 27.4.1748. Puoliso jo 1702
Paistanojan Penttilän tytär Anna Regina Botus, s. ?.3.1684 ja k. Hinnerjoella
7.3.1751. Vanhemmat manttaalikomissaari Alexsander Botus ja Anna Concordia
Carlin.1,2
TAULU
3
Johannes Allenius, s. Nousiaisten Sontamalan kylässä
7.10.1673. Turun katedraalikoulun oppilas 2.12.1686. Ylioppilas Turussa 1691/92.
Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 2.6.1695. Respondentti 4.12.1703, pr. David
Lund 6. Nousiaisten pitäjänapulainen 2.6.1695, kappalainen 1703-1735.
Viljeli Killaisten Pajalaa 1697-1716 ja Sukkisten kartanoa 1697-1735. Nousiaisten
kappalaisenpappilaksi kruunu luovutti 1702 Killaisten Tuorin ja Lapilan autiotalot,
joiden tonteille seurakunta rakensi 1703 tarvittavat rakennukset. Johannes Allenius
oli näin ensimmäinen Nousiaisten kappalainen, joka asui kirkkoherran tavoin
oikein virkatalossa. Toimi isonvihan aikana Nousiaisten sijaiskirkkoherrana
1716-1721, jona aikana sijaiskappalaisena toimi hänen veljensä Gustaf. Venäläisten
tullessa sunnuntaina 30.8.1713 Nousiaisiin, Johannes Alleniuksen perhe piileksi
heitä Kytöisten kylän takamaalla Mööröjoen niityllä. K. 17. ja 18. päivän välisenä
yönä maaliskussa 1735 Nousiaisissa. - Puoliso 6.3.1697 Naantalissa Catharina
Fordell, s. Kemiön Nyckelbergissä 3.6.1679, k. 9.4.1751 Turussa. Vanhemmat
Johan Mattsinpoika Fordell ja Brigitta Jacobintytär. Johanneksen ja Catharinan
häissä toimi sulhasen äiti morsiamen pukijana ja oli lainannut tehtäväänsä varten
majoitusmestari Fälbomin leskeltä Sannaisista kruunun ja muita koristuksia.
Kruunun käyttö oli neitsytmorsiamen yksinoikeus. Naantalista morsiamen saattue
ajoi Nousiaisiin, jossa ilmeisesti pidettiin toiset pidot morsiusparin kunniaksi.1,2
Lapset: (syntyneet Nousiaisissa)
- Johannes Allenius, s. 19.1.1699, Turun katedraalikoulun oppilas
26.6.1717 – 3.5.1720. Ylioppilas Turussa 1722. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa
1.11.1722. Nousiaisten kappalaisen (isänsä) apulainen 1722. Auran saarnaaja
1724. Nousiaisten pitäjänapulainen 1725. Valkjärven kappalainen (Viipurin
hiippak.) 1729, kirkkoherra 1738. K. matkalla Viipurissa 30.1.1746 7,
haudattu Valkjärvelle. Puoliso 1724 Sara Stenudd, k. 17.4.1747. Vanhemmat
ilmeisesti hovioikeudenvirkamies Johan Stenudd ja hänen vaimonsa Karin.1
- Gustaf Allenius, s. 18.12.1700, Turun katedraalikoulun oppilas
20.6.1718 – 17.7.1722. Ylioppilas Turussa 7.1722. Boreaalisen osakunnan jäsen
29.2.1724. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.11.1725 8, Kurun
kappalainen 1725-1745, Ruoveden kirkkoherra 1745-1751, Kangasalan kirkkoherra
1751-1785, lääninrovasti 1773. K. Kangasalalla 21.10.1785. Puoliso 1.
Anna Catharina Florin, s. Hämeenlinnassa 10.9.1707. Vanhemmat Kangasalan kirkkoherra
Martin Florinus ja hänen ensimmäinen vaimonsa Catharina Edner. 2. puoliso
8.1.1751 Kangasalalla Christina Forselius, s. 11.7.1711. Vanhemmat Messukylän
kirkkoherra Tomas Forselius ja Catharina Pacchalenius, Kangasalan kirkkoherran
Pär Widbomin leski.1,2
- Catharina Allenius, s. 8.12.1702, k. pienenä.1
- Erik Alléen, vielä 1743 Allenius, s. 12.12.1703, postintarkastaja
Turussa 21.10.1732. K. 10.6.1769 Turussa. Puoliso 4.11.1737 Turussa Brita
Sofia Schenbeck, s. 1719, k. 25.3.1795 Turussa. Vanhemmat piiritulliylitarkastaja
Anders Schenbeck ja hänen vaimonsa Maria.1
- Emanuel Alléen, vielä 1732 Allenius, s. 11.2.1706, kauppias Turussa
jo 1731, jolloin osti professori Herman Rossilta tilan vid Gropen, jonka myi
1736, omisti sitten Brinkkalan talon sekä Uittamon rusthollin Kaarinassa,
samoin kuin osan vanhasta tupakkatehtaasta Turussa.1 Myi mustan samettisen
messukasukan Nousiaisten seurakunnalle 1762. K. lapsettomana keuhkotautiin
5.10.1764 Turussa, haudattu tuomiokirkkoon.2 Teki testamentin
köyhien hyväksi Turussa ja Nousiaisissa. Puoliso 1. 18.3.1736 porvari Josef
Petrej'n (Eskola) leski Kristina Möller, s. 1688, k. 14.12.1750 Turussa. 16.11.1758
Maria Elisabet Fithie. Vanhemmat laivanrakennusmestari ja sukelluskomissaari
Robert Fithie ja Elisabet Mawerleij.1
- Susanna, s. 8.7.1708, k. lapsivuoteeseen 15.2.1740 Ruovedellä,
haudattu Messukylän kirkkoon. Puoliso 21.12.1735 pappismies, lopulta Messukylän
kappalainen Gabriel Hellsten, s. 15.3.1710, k. 1790.1
- Jacob Alléen, vielä 1748 Allenius, s. 4.2.1711, kauppa-apulainen
Henr. Rungeenilla Turussa 1.9.1729, Esaias Wechterillä 18.9.1736. Hankki porvarioikeudet
Turussa 10.6.1741 ja kauppias siellä. Omisti talon no. 22 Luostarin kaupunginosassa.1
Myi tuntilasin Nousiaisten seurakunnalle 1746.2 K. Turussa keuhotautiin
16.3.1783. Puoliso 1. 6.12.1748 Turussa Anna Mooliis, s. 1731, k. keuhkotautiin
1.12.1754 Turussa. Vanhemmat kauppias Jacob Mooliis ja Gertrud Andersintytär.
- 2. puoliso 2.12.1756 Turussa Maria Grään, s. 1729, k. lapsivuoteeseen
15.9.1757. 3. puoliso 16.10.1759 Turussa Helena Katarina Lydeman, s. 7.6.1736,
k. 3.6.1767. Vanhemmat nimismies Gustaf Lydeman ja Anna Kristina Köhlman,
joka nai sittemmin porvari Wasilius Fremlingin. Nousiaisissa Ulrika Hoeckert,
s. 16.5.1748 Lappi tl:ssä, k. 11.4.1813 Turussa. Vanhemmat kappalainen Johan
Hoeckert ja Kristina Azell.1
- Christoffer Alléen, s. 22.2.1713, kauppias, taulu
4. 1
- Catharina, s. 2.5.1715, k. 14.6.1716.1
- Elias, s. 14,4,1717, k. 27.5.1717.1
- Catharina, s. 19.1.1719, k. 5.2.1719.1
TAULU
4
Christoffer Alléen, aikaisemmin Allenius,
s. Nousiaisissa 22.2.1713. Oli puotipuksuna veljellään Emanuelilla, sitten Joakim
Wittfoothilla. Kauppias Turussa. Vuokrasi, ilman että menetti porvarioikeuksiaan,
1761 Innilän ja 1771 Sotavallan säterin Lempäälässä. Muutti 1781 Poriin, mutta
ei tavata siellä. - Puoliso 27.7.1742 Turussa Maria Fontenia (Fontén),
s. 1723.1
Lapset: (syntynyeet Turussa)
- Maria
Kristina, s. 24.8.1744, taulu 5.
- Gustaf
Johannes, s. 27.8.1745, k. 2.4.1747 Turussa.1
- Christopher,
s. 11.4.1748, k. 7.6.1748 Turussa.
- Jonas, s. 17.11.1749, k. 22.10.1750
Turussa.
TAULU 5
Maria Kristina Alléen, s. 24.8.1744 Turussa, k.
18.2.1809 Porin msrk:ssa. - Puoliso 1. 2.8.1763 Lempäälässä hovioikeuden asianajaja
Gustaf Enholm, s. 20.11.1734, lunasti kanssaperillisiltään 1767 Toukarin 1 1/2
manttaalin ratsutilan, k. 20.3.1769 Turussa. - 2. puoliso 1769? rälssikamreeri
Johan Nordström, s. n.1743, k. 17.8.1814 Porin msrk:ssa, katso Nordström-suku, taulu1.1,3
Lähteet:
- Wilskman Atle (utg.), Släktbok 1, SSLS 107 (1912-16).
- Oja Aulis, Nousiaisten historia I, Turku 1977.
- Johan Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=979.
Luettu 10.12.2011.
- Gustaf Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1897.
Luettu 10.12.2011.
- Gustaf Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4517.
Luettu 10.12.2011.
- Johan Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3804.
Luettu 10.12.2011.
- Johan Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5341.
Luettu 10.12.2011.
- Gustaf Allenius, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Jöran Lepus,
myöh. Lagus. Verkkojulkaisu 2005 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5314.
Luettu 10.12.2011.
Sivun alkuun
Copyright © Jari ja Juha Sinivaara
2001